Tämä muuttui matkan varrella monesti. Ensin tästä piti tulla neuletakki mutta neuleen edetessä huomasin työstä tulevan turhan painava takiksi joten ajattelin tehdä siitä peiton. Peitto kuitenkin kutistui näin pieneksi mutta mulle juuri sopivaksi jalkojen lämmittäjäksi joko talvi-illoiksi keinustuolissa tai kesä aamuihin pihakeinussa istuessani.
Olen väreillä hupsutteleva intomielinen käsityöläinen. Elämän ei pidä olla liian musta valkoista joten väkerrykseni ovat enemmän ja vähemmän värikkäitä. Mottoni onkin ettei mikään voi olla liian värikäs. Blogini sisältää myös lenkkitarinoita iki-ihanan haukkulaiseni kanssa sekä muuta puuhastelua maalla. Toivotan mukavia lukuhetkiä :)
sunnuntai 30. huhtikuuta 2023
lauantai 22. huhtikuuta 2023
lauantai 8. huhtikuuta 2023
Kasvivärjäys kokeilu
Tänään osallistuin ensimmäisen kerran neuletapaamiseen mutta vaan virtuaalisesti. Olihan se ihan huippua. Ihmisiä eripuolin Suomen maata ja kaikilla sama kiinnostuksen kohde. Sieltä sain idean koittaa värjätä lankaa. Tässä kuvassa on siis värjäysneste. Siinä on vettä, manskun kuoria, appelsiinin kuoria, rose pippureita (tuskin niistä mitää iloa on mut olivat ylimääräisiä niin heitin sekaan) ja kahta elintarvikevärin loppuja.
Lanka tuonne ja kansi kiinni. Antaa olla muutaman päivän ja sitten huuhtelu ja kuivatus niin sitten nähdään onnistuinko 😁
torstai 6. huhtikuuta 2023
Hyppivät langat
Kaksi puserollista erivärisiä lankoja tuli taas hamstrattua 😁
ja uus mittanauha kun meillä asuu joku ja ei kukaan. Joku on sen laittanut eikä kukaan tiedä minne!
Lankoja alkaa olemaan uusi hyllykin pian täynnä joten josko pian jo saisin jotain valmistakin näytille. Tänään vielä iltavuoroon mutta sitten alkaakin pääsiäisen vapaat ja on luvattu lämpeneviä kelejäkin. Josko jo pian pääsisi ulos neulomaan 😍
maanantai 3. huhtikuuta 2023
Kirpputori neuloja
Musta on pikku hiljaa alkanut tulla ns julkisesti neuloja😊😊
Nytkin mulla poikatrio mukana,
iältään 15,15 ja 13. Eipä mua paljon muuhun tarvita kuin kuljettajaksi.
(Pojat shoppailee omilla rahoilla)
Ja näin ollen voin kaikessa rauhassa istua kirpputorin kahvipöydässä neulomassa karkkitakkia❤️
Nimitys tulee väriikäistä langoista😍
Tämä teksti kuului sunnuntai päivään mutta kiirujen (🤭) tai vaan viittimättömyyden tai saamattomuuttani päivitän sen vasta nyt maanantaina.
Mutta eikös sanonta kuulu;
"Parempi myöhään kuin ei ollenkaan"😊
keskiviikko 29. maaliskuuta 2023
Tämän päivän ostokset ❤️
Kävin tänään ensimmäisen kerran vanhan kotikaupunkini toisessa lankakaupassa. Nyt mulla on ensimmäiset ruusupuiset pyöröpuikot, minä joka olen aina jostain syystä ollut vastaan puisia puikkoja. No nämä tuskin katkeaa kuten ohuet puikot saattaisivat tehdä. Katsotaan mitkä on sitten fiilikset😊 Samalla reissulla sain ohjeen tuohon ihanaan kirjoneuleeseen😍 Josko jossain kohtaa osaisin tuollaisen tehdä😊😊
maanantai 27. maaliskuuta 2023
Ideasta toteutukseen
sunnuntai 26. maaliskuuta 2023
Keskeneräinen
On aina keskeneräinen. Mutta tällä kertaa en purkanut edellistä villatakin alkua vaan aion jatkaa sen valmiiksi. Tällä aion harjoitella raglanhihojen tekemistä. Katsotaan miltä se sitten näyttää😊😊
perjantai 24. maaliskuuta 2023
Ajatuksia...
Lauantaista Huomenta!
Onpa sitten tuskaiset pari vuorokautta takana.😵 Se siitä sitten saa kun ei hae ajoissa apua. Ajattelin vaan et kyl se siit sit ohi menee,
💥Migreeni 💥vaan eipäs sit mennytkään. En tiedä uskallanko varmaksi sanoa et paremmalta näyttää, siinä ja siinä särkeekö pää vaiko ei. Kyllähän sitä sitten jyskytti, viilsi ja jomottikin yli kaksi vuorokautta putkeen.
Josko se nyt laantuisi viikonlopun aikana jottei tarttis kaupunkiin asti lähtiä helpotusta hakemaan.
Onneksi nyt olen sen verran kunnossa että pääsen taas jatkamaan tätä ikuisuus projektia kuunnellen samalla ties monennenko kerran äänikirjaa Kaisa Ikolan Oikein nurin. Innolla odotan jatko-osaa 😃
sunnuntai 12. maaliskuuta 2023
lauantai 11. maaliskuuta 2023
Roskalava löytö
Ikean kallax-hylly löytyi facen roskalava ryhmästä. Toisen romu on toisen aarre😊
Taas nähtiin millainen tilaihme mun Astrani on kun tämän kotio hain, hyllyllä kuitenkin korkeutta 190cm🤗❤️
perjantai 10. maaliskuuta 2023
Lanka shoppausta
Hupsis!😃
Nämä hyppivät kärryihin kolmesta eri kaupasta. Viisi sukkalankaa ja kaksi huivilankaa.
keskiviikko 8. maaliskuuta 2023
Taas on aikaa kulunut...
... viime päivityksestä. Nyt koitan hieman taas korjailla tilannetta.
perjantai 1. heinäkuuta 2022
Taas on aikaa vierähtänyt viime postauksesta. Korjaillaan nyt tilannetta. Monennäköistä on tullut tehtyä ja tässä vähän kuvia 😊
Siinä se nyt on! Pitkään olen suunnitellut pääpannan tekoa jotta korvat pysyisi lenkillä lämpimänä. Ja nyt pysyy!![]()
Nyt on istuinaluset valmiina loppiaisen pöppiäisen laavureissulle
En tiedä miten tuo loppiainen kääntyi päässäni pöppiäiseksi
lauantai 4. joulukuuta 2021
Monenlaista parilta kuukaudelta
Nyt on päivitys jäänyt vaikka töitä olenkin valmiiksi saanut. Mutta korjataan tilannetta nyt 😊
Tälläisen pitkät sukat tein Rakkaalle Ystävälle💖sunnuntai 19. syyskuuta 2021
Sukat Ystävälle
Tälläiset sukat sain valmiiksi jo edellis viikolla mutta päivitys on vaan jäänyt. Nyt korjataan tilanne.
Tuosta sukan varresta tuli ihan mieleen tuo lapsuusajan jäätelö 😋
sunnuntai 5. syyskuuta 2021
Vähän paksumpaa välillä
Tämän ponchon tein Novitan Lehto- ja Metso-langasta. Langat ovat mulla olleet pitkään ja nyt ajattelin ne pois käyttää. En vain ennen ole oikein keksinyt tekokohdetta noille paksuille langoille. Ohje on Novitalta.
maanantai 23. elokuuta 2021
Poncho Ystävälle
Tätä ponchoa oli kiva tehdä. Alkuun ei ollut mitään ajatusta väreistä ne tuli työn edetessä. Tästä tuli ihana inkkari tyylinen poncho jonka Ystäväni heti halusi itselleen ❤
keskiviikko 11. elokuuta 2021
Virkattu poncho
Tässä loppu kesän/ alku syksyn ensimmäinen poncho. Itse lasken elokuun jo alku syksyn kuukaudeksi vaikka moni kesän ystävä toitottaa samoin kuin Mamba laulaa: Vielä on kesää jäljellä... 😃🎶🎤🎶
Tämä oli kiva ja nopea tehdä 😊
Vihdoinkin jotain valmista
Vihdoinkin sain jotain valmiiksikin. Niin monta työtä kesken et tuntui pieneltä lottovoitolta saada jokin valmiiksikin😊
-
Tässä loppu kesän/ alku syksyn ensimmäinen poncho. Itse lasken elokuun jo alku syksyn kuukaudeksi vaikka moni kesän ystävä toitottaa samoin...
-
Vihdoinkin sain jotain valmiiksikin. Niin monta työtä kesken et tuntui pieneltä lottovoitolta saada jokin valmiiksikin😊
-
Nyt on taas hetki vierähtänyt viime päivityksestä. Kuuma kesä veroittaa tekemistä, mä kun en ole lainkaan kuuman kesän ystävä. Nyt kuitenki...
































